perjantai 20. huhtikuuta 2012

Lisää hernepusseja


Kaverini pojan kaksivuotispäivien lähestyessä aloin taas penkomaan kangaslaatikkoa ja kuumeisesti mietin mitä ompelisin lahjaksi. Hernepussit ovat olleet meidän kaksivuotiaalla tosi kova juttu, joten päätin ommella samanlaiset kaverillekkin.


Ompelin yhdeksän pussia, kaikki puuvillaa. Ommeltu ensin oikeat puolet vastakkain ja vielä täyttämisen jälkeen oikealta puolelta, että varmasti pysyy herneet sisällä.

Lahja on jo toimitettu ja ainakin lahjansaajan äiti tykkäsi pusseista kovasti. Sankari itse oli niin juhlatunnelmissa ettei malttanut lahjoihin paljoa keskittyä.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Saunatakkeja pojalle


Tämän vihreän saunatakin ompelin jo noin vuosi sitten pojalleni kun halusin että hän pysyy saunan jälkeen lämpöisenä viileässä talossa. Huppupyyhe ei siinä vaiheessa enään kauaa päällä pysynyt. Kaavan olen muokannut jostain ottobren hupparikaavasta. Koko on noin 80-86 senttiä. Kankaat tilattu bellabuulta ja ovat metsolan kankaita. Kankaat tuli tälläkin kertaa todella nopeasti ja muutenkin palvelu on aina ollut todella hyvää.


Edellinen takki alkoi jäämään pieneksi niin ompelin uuden samalla kaavalla ja leikatessa suurentelin sieltä täältä ja kooksi tuli varmaan lopulta 92-98. Kankaat on tilattu kestovaippakaupasta.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Talttapussi miehelleni


Mieheni tilasi itselleen samanlaisen pussukan, jonka minä tein itselleni puikkoja varten. Pussi on hiukan pienempi kuin minun oma, tähän mahtuu yhdeksän talttaa tai muuta työkalua. Kangas on kaksikertainen ja välissä on tukikangas tuomassa ryhtiä.


Pussi sisältä päin. Tähän pussiin tein neppari kiinnityksen, ajattelin että se on verstaalla kätevämpi kuin nauhat. Näitä on kyllä todella mukava ommella vaikka kangasta ja tukikangasta kuluukin aika paljon.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Puikkopussi


Säilytin ennen puikkoja ja koukkuja isossa Riihimäenlasin lasipurkissa. Se oli ihan toimiva ratkaisu muuten, mutta en ikinä meinannut löytää oikean kokoisia puikkoja silloin kun niitä olisin tarvinnut. Sitten keksin että ompelen puikoille oman säilytyspussin. Kangas on melko ohutta puuvillaa ja se on kaksinkerroin, väliin laitoin vielä tukikankaan että pussista tulisi ryhdikkäämpi.


Tältä näyttää pussi sisältä. Kaikille puikoille on omat lokeronsa. Ainoa ongelma tässä on nuo pyöröpuikot, jotka eivät tahdo pysyä omilla paikoillaan kun niiden vaijerit ovat taipuneet aikaisemmassa säilytyksessä. Muuten olen kyllä todella tyytyväinen tähän pussiin ja näitä tulee varmasti tehtyä lisää vaikka lahjoiksi neuloville ystäville.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Vauvalahjoja kavereille


Kahdelle kaverille on kesänaikana tulossa toinen vauva ja halusin ilahduttaa heitä pienellä lahjalla. Pitkään mietin mikä olisi hyvä kun vauvanvaatteita ja tarvikkeita molemmilla perheillä varmasti on jo riittävästi. Päädyin ompelemaan tälläiset pussukat, jotka on tarkoitettu kestoliivinsuojien kuljettamiseen, mutta toki niitä voi käyttää vaikka meikkipusseina.


Pussien ulkopinta on pul-kangasta ja lisäksi ne on myös vuoritettu kokonaan pullilla, joten kosteus pysyy takuuvarmasti sisällä.


Sisälle ompelin myös tilanjakajakankaan jotta toisella puolella voi pitää puhtaita liivinsuojia ja toisella käytettyjä.


Ompelin myös pusseihin täytettä, yhteensä 10 paria liivinsuojia. Keltaisissa sisäpinta gollegea ja sisällä yksi kerros joustofroteeta, keskimmäisissä sisäpinta tencel joustofroteeta ja sisällä yksi kerros joustofroteeta, oikeanpuoleisissa sisäpinta ohutta trikoota ja sisällä yksi kerros joustofroteeta.

Nyt vaan odotellaan vauvojen syntymää :)

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Villahousut hahtuvasta


Neuloin eilen telkkaria katsellessa kaverin kesällä syntyvälle vauvalle villahousut. Hahtuva on tilattu täältä: http://nivalantila.vuodatus.net/ , voin todellakin suositella kauppaa kaikille. Hahtuva on todella hyvänlaatuista ja helppoa neuloa, valikoima on hyvä ja toimitus nopea. Väritkin on todella kauniita.

Villahousujen ohje on tämä http://www.ullaneule.net/0108/ohjeet_villapopat.html, todella hyvä ja helppo ohje ja housut valmistuu todella nopeasti.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Itselle sydän t-paita

Ompelin itselleni t-paidan aivan ihanasta sydän trikoosta. Kaavan piirsin jostain 80-luvun käsityölehdestä. Kaava oli alunperin mekko jota sitten muokkailin pitkäksi t-paidaksi, resori asettuu juuri pyllyn päälle. Tuli todella kiva paita, seuraavaksi ehkä pitäisi kuitenkin tehdä muotolaskokset rintojen kohdalle, kun siintä kohdasta jää vähän lörpöttämään.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Sienet ja siilit pöksyt

Ompelin pojalle sienet ja siilit joustofroteesta housut. Kaava on ottobren saimista muokattu ja koko 86cm. Resorit on reilut, tällähetkellä menee käännettyinä. Kankaan olen tilannut kestovaippakaupasta. On kyllä ihan älyttömän ihanaa ja hyvänlaatuista kangasta, kohta on kokonainen metri jo käytetty ja tätä ei enään lisää taida saada

Villasukka urakka

Neuloin miehelleni tälläiset amppari sukat 7-veljestä langasta, musta uhkasi pahasti loppua kesken niin tein tarkoituksellisesti eripari sukat. Kuvan unohdin ottaa ennen käyttöön päätymistä jonka takia kuvassa pohjat on jo likaiset, mutta älkää antako sen häiritä. Ohje novitan perus villasukkaohje koko 42 ja varsi menee reilusti yli polven. Lankaa meni hieman alle kaksi kerää. Kyllä oli melkoinen urakka ja monta iltaa sai neuloa että tuli valmista. Nyt pysyy miehelläkin varpaat lämpöisenä vaikka talo on taas todella kylmä, tänä aamuna sisälämpömittari näyttää 15 astetta.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Sienet ja siilit kestovaippa


Omalle pojalle ihanasta sienet ja siilin pul-kankaasta L-kokoinen kestovaippa. Sisäpintana ohutta bambutrikoota joka kuivuu todella nopeasti ja säilyy pesussa yllättävän hyväna ja pehmeänä. Pul ostettu kestovaippakaupasta ja trikoo muistaakseni bellapuulta.

Hernepussien ompelua


Ompelin omalle pojalle hernepusseja leikkejä varten. Kaikki kankaat on ikeasta ostettuja, pussien puuvilla on ihanan paksua laatua, kestää varmasti hyvin leikeissä.

Tervetuloa Pekka Peruspöksyn blogiin

Tervetuloa mukaan Pekka Peruspöksyn blogiin :) Täällä seikkailee 29-vuotias äiti ja 3-vuotias poika. Blogi käsittelee suurimmaksi osaksi lastenvaatteita, mutta myös muita aiheita saattaa ilmaantua mielentilan mukaan.